Case Antarktis

Aboa on Suomen tutkimusasema Etelämantereella. Asema sijaitsee läntisellä Kuningatar Maudin Maalla jäätiköstä esiin pistävän Base-nimisen vuoren huipulla, noin 450 metriä merenpinnan yläpuolella.

Vuonna 1988 rakennetun aseman peruskorjaus ja laajennus toteutettiin syksyllä 2002, jolloin Etelämantereelle suuntasivat myös Morehousen valmistamat konttielementit. Vuonna 2015 toteutettiin laajennusosa jo olemassa olevaan Morehouse -ratkaisuun.

Antarktiksen olosuhteet vaativat rakennuksilta ja eristykseltä erityisen paljon; peltipintaisten seinäelementtien välissä on 10-20 senttimetrin styroksieristys. Lisäksi pölymäinen lumi, joka lentää parhaimmillaan yli 40 metriä sekunnissa, on erityisen tunkeutuvaa ja rakenteiden tulee olla äärimmäisen tiiviitä.

Ennen kuljetusta Etelänavalle tutkimusasema koekasattiin Morehousella, sillä kaukana napajäätiköllä ei ole varaa huomata puutteita. Lähimpään rautakauppaan on matkaa tuhansia kilometrejä.

Pitkäjänteisen tuotetiedonhallinnan ansiosta oli mahdollista, että uusin laajennusosa pystyttiin toimittamaan täysin yhteensopivana jo olemassa olevaan Morehouse-ratkaisuun 13 vuoden jälkeen.

Lisätietoa:
Ilmatieteenlaitos - Antarctica

 

 

Ylös